Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Helmeilevää on Jyväskyläläinen kakkublogi.

Helmi.fi nimimerkin takaa löytyy kolmekymppinen nainen. Päämielenkiinto on kakuissa, toisinaan leivon muutakin makeaa. Olen 6-vuotiaan pojan -joka on täynnä energiaa ja tempperamenttia, äiti.

Päätin perustaa oman kakkublogin kesäkuussa 2007. Sitä ennen ajatus oli hautunut jo jonkin aikaa, muiden kakkublogit toimivat minun inspiraationani. Mitään keittiöalan koulutusta tai muuta vastaavaa, minulla ei ole. Taidot ja tiedot toivottavasti karttuvat matkan varrella -ja tekemällä opin kokoajan jotain uutta! Kakkujen väsääminen on minulle ensisijaisesti ajatuksia nollaavaa puuhaa. Tätä kautta on kuitenkin avautunut minullekin aivan uusi, makea maailma.

Seikkailen paljon erilaisissa kakkublogeissa ja pyrin jättämään aina merkkiä käynnistäni -Toivottavasti sinäkin teet samoin!

Yhteyden minuun saa laittamalla viestiä osoitteeseen: Helmi.fi@elisanet.fi

ETHÄN KOPIOI JA/TAI JULKAISE KUVIANI TOISAALLA!!

Sivut
Sivupohjani:

Muiden kakkublogeja
 
 
 
 
Minimuffinssi *uusin lisäys*
 
Vauvapaakari
VillaCaramilla


***

Askarteluun keskittyvä blogini
Helmeilyä
 

 

Laskuri
Kävijälaskuri
Menossa mukana







Tällä kertaa emona:



Ja taas leikissä mukana:

Ja taas Emona:

Taasen leikissä ilolla mukana:

 

 

Tulossa

 

Blogiin tulossa olevat kakku/leivontaprojektit:

*Maalattu kakkukuva: Escalade+bikinityttö

*30-vuotiaan bling bling kakku

*Kinkkuhyrrät

*Vaaleanpunaiset marengit

*Toscapullat

*Maalattu kakkukuva: Ti-Ti Nalle + 3-vuotiaan täytekakku

*Maalattu kakkukuva: Tau Nalle + 3-vuotiaan täytekakku

*Amerikkalainen omenapiiras

*Marsipaanista tehty kaulahuivikoira (kakkukoriste)

*Maalattu kakkukuva: kuva lastenkirjasta

*Maalattu kakkukuva: Kaapo + 2-vuotiaan kakku

*Maalattu kakkukuva: Star Wars/Turtles/Batman + 5-vuotiaan kakku

*Fantasiapipareita

 ja uusia tarvikkeitakin esittellään taasen...