Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Helmeilevää on Muuramelainen (Jyväskylään 13km) kakkublogi.

Helmi.fi nimimerkin takaa löytyy vähän reilu kolmekymppinen nainen. Päämielenkiinto on kakuissa, toisinaan leivon muutakin makeaa. Suurin innostuksen aiheeni on maalattavat kakkukuvat. Olen 8-vuotiaan pojan -joka on täynnä energiaa ja tempperamenttia, äiti.

Päätin perustaa oman kakkublogin kesäkuussa 2007. Sitä ennen ajatus oli hautunut jo jonkin aikaa, muiden kakkublogit toimivat minun inspiraationani. Mitään keittiöalan koulutusta tai muuta vastaavaa, minulla ei ole. Taidot ja tiedot toivottavasti karttuvat matkan varrella -ja tekemällä opin kokoajan jotain uutta! Kakkujen väsääminen on minulle ensisijaisesti ajatuksia nollaavaa puuhaa. Tätä kautta on kuitenkin avautunut minullekin aivan uusi, makea maailma.

Seikkailen paljon erilaisissa kakkublogeissa ja pyrin jättämään aina merkkiä käynnistäni -Toivottavasti sinäkin teet samoin!

Yhteyden minuun saa laittamalla viestiä osoitteeseen: Helmi.fi@elisanet.fi

ETHÄN KOPIOI JA/TAI JULKAISE KUVIANI TOISAALLA!!

 

Sivut
Sivupohjani:

Muiden kakkublogeja
 
 
 
 
Jaanan kakkupuoti *uusin lis'ys*
 
 
Vilkkilä
VillaCaramilla

***

Askarteluun keskittyvä blogini
Helmeilyä
 

 

Laskuri
Kävijälaskuri
Menossa mukana







Tällä kertaa emona:



Ja taas leikissä mukana:

Ja taas Emona:

Taasen leikissä ilolla mukana:

 

 

Kolmas kerta Emona :

 

Blogiin tulossa olevat kakku/leivontaprojektit

Tehdyt kakut/leivonnaiset, jotka odottavat päivitystä blogiin:

*Pienet kinkkupiiraset

*Mokkapalakakku

*Halvakeksit

*TexMex -voileipäkakku

*Maalattu kakkukuva: Duracell pupu + täytekakku

*Poikani merirosvosynttärit:

-pääkallopiparit

*Kinuskinen kuivakakku

*Tiikerikakku

*Mariannekuivakakku

*Suklaapizza eli Dajmpiiras

*Marenkiset suklaamuffinssit

*Poikani nimipäiväjuhlien tarjottavat:

-vaahtokarkkitikkarit

-turkoosit cookiepopsit

-broileripiiraset salaattipedillä

*Maalattu kakkukuva: Angry Birds + 8-vuotiaan suklainen kakku

*Voileipäkakku x2

*Suklainen pähkinä-baileyskakku

 

Myöhemmin blogiin tulossa:

*Kukkakoristeita vaahtokarkkimassasta

*Suolaisia muffinsseja

*Arvonnan voittajakakku: Maalattu kakkukuva Mörko ja hyinen kakku

*Kakkuja työpaikalle

 

24.04.2011 - 12:30

Tein pääsiäiseksi muutaman koristellun popsin, joissa pohjana vaahtokarkki. Tein samanlaisia koristelemattomia poikani nimipäiville maaliskuun lopussa, tosin ne on vieläkin postaamatta blogiin. Silloin laitoin ne tarjolle tikkaritelineeseen, mutta näitä kun tein vain kymmenkunta, niin en jaksanut nähdä samaa vaivaa. Nyt tein muutaman koristellun version, jos nämä nyt tipuilta edes näyttävät...

Wiltonin tikkaritikkuun työnnetty siis Haribon vaahtokarkki (niitä vaaleapuna-valkoisia), sen jälkeen kuorrutettu keltaisella Candy Meltsillä. Silmät tehty tummalla suklaalla ja nokka on puolitettu oranssi confettirae (strösseli).

Pussitin ne myöskin Wiltonin tikkaripusseihin. Tarkoitus oli muistaa näillä virpojia ja vanhoja työkavereita, mutta unohdinpa sitten ottaa tikkarit mukaan illanistujaisiin.

Näiden myötä Hyvää Pääsiäistä ja leivontablogin tapaan, makeaa sellaista, tietenkin!

 

 

20.03.2011 - 17:35

Taas yksi lazy sunday ja ei mitään erikoista tekemistä. Ajatus oli, että teen poikani nimipäiville keksitikkareita dominoista. No nyt piti sitten käytännössä testata ideaa ja toimihan se ihan kuin olin suunnittelut. koristeluun ei nyt ollut visiota, joten mentiin tällä tutulla tyylillä...

Pohjana siis valmiita vaniljatäytteisiä kaurakeksejä, joihin tökkäsin tikkaritikut sisään.

Näyttivät ennen kuorrutusta tältä:

Sitten sulattelin valko- ja maitosuklaata. Dippailin keksit suklaassa ja laitoin pakkaseen jämähtämään. Ylijääneet suklaat pussiin ja niistä syntyi sitten koristelut, ilman sen suurempaa suunnittelua.

Oli muuten hyviä. Dominokokeilut sitten tämän kuun lopussa. Silloin olisi tarkoitus käyttää ihan Candy Meltsiä, että saa vähän väriäkin...

Mukavaa laiskaa sunnuntaita muillekkin...

 

03.01.2011 - 12:31

Näihin idea tuli pojaltani, mutta nettiä selaillessani huomasin, että eräässä ulkomaalaisesa blogissakin näitä oli tehty. Helppoja valmistaa, vaikka omieni kuvaaminen pimeässä olikin suhteellisen hankalaa.

Cake Pops

Pohjaan voi käyttää kakkupohjaa, mutakakkua tai mitä tahansa ylijäänyttä kakkua. Itse laitoin tällä erää tiikerikakkua (1/4 osa) hienoksi murusteltuna, sekoitin joukkoon puoli rasiaa maustamatonta tuorejuustoa, kaakaojauhetta ja kahvia. Massasta tuli helposti käsiteltävää ja niinpä pyörittelin siitä aika kivuttomasti 16kpl lego-ukkojen päitä.

Annoin palleroiden olla hetken jääkaapissa. Päällinen on keltaista Candy Meltsiä, jota tällä erää jatkoin vähän valkosuklaalla. Sitten kastin jokaisen tikkaritikin sulatettuun suklaaseen ja tökkäsin palleroon kiinni. Kastoin jokaisen vuorollaan suklaaseen ja valuttelin ylimääräiset pois. Sitten siirsin päät jähmettymään pakastimeen.

Lopuksi piirtelin mustalla elintarviketussilla kasvoja. Ehkäpä tummalla suklaalla olisi saanut tasaisempia, mutta ensi kerralla sitten...

Poikaan upposi kuin väärä raha...joten tehtävä suoritettu!

12.12.2009 - 11:03

Ostin Tallinnasta taannoin todella ihania Arrakkipalloja ja niiden innoittamana halusin sitten kokeilla vastaavien valmistamista itse. Pohjaksi käytin perunaleivosten tapaan mm. kakkumurua. Ohjeen tein vähän sen mukaan mitä kaapista sattui löytymään ja mitä mieleen juolahti.

Rommi/Arrakkipallot:

5 munan sokerikakkupohja

100g margariinia

1 levy tummaa suklaata

½dl kaakaojauhetta

1dl appelsiinimarmeladia

2tl vaniljasokeria

1½dl tomusokeria

1½tl rommiaromia

2rkl kahvia

Murusta kakkupohja. Sulata margariini ja lisää se kakkumurun joukkoon yhdessä appelsiini marmeladin kanssa. Sekoita tasaiseksi. Sulata suklaa ja lisää taikinaan. Mittaa kaakaojauhe, tomusokeri, rommiaromi ja vaniljasokeri mukaan seokseen. Lisää kahvi ja sekoita tasaiseksi. Anna vetäytyä vähän aikaa kylmässä ja pyörittele taikinasta palloja. Laita pallot jääkaappiin/pakastimeen.

Sulata valkoista, maito- (laitoin appelsiinikrokantti) ja tummaa suklaata, pyöritä pallot sulassa suklaassa ja koristele halutessasi erilaisin nonparellein.

Yksi halkaistuna:

Mielettömän hyviä ja sopivan pehmeitä/kosteita suklaisia herkkupaloja. Näissä on oma vaivansa, mutta ehdottomasti ovat vaivan väärti. Makua voi hyvin muunnella erilaisia marmeladeja ja aromeja käyttäen.

Maistuvat taivaallisilta kahvin/teen kanssa.

 

21.07.2009 - 11:21

 

Tein aikaisemmin jo mansikka Cookie Popseja ja halusin ehdottomasti kokeilla myös minttusuklaapalloja. Ohje on sama, kun edellisissä. Nyt Käytin vain minttudominoita ja lisäsin vähän piparminttuaromia tuomaa lisää mintun makua.

Puolet palloista kuorrutettu minttukrokanttisuklaalla ja puolet valkosuklaalla. Koristeena suklaaströsseleitä.

Mielettömän hyviä pikkutarjottavia. Pitää kyllä ehdottomasti päästä kokeilemaan cakepopsejakin tulevaisuudessa.

 

26.06.2009 - 11:59

 

Löysin Eben Mansikkamäki -blogista tämän aivan ihanan ja helpon kuuloisen ohjeen. Näitä on vilahdellut monessa muussa leivontablogissa, joten pitihän minunkin päästä kokelemaan. Tein näitä pari viikkoa sitten työkavereiden sauna-iltaan herkuteltavaksi jäkiruoaksi. Kuva taas hyvin sumea, kamerakännykällä otettu matkalla...

 

Mansikka Cookie Pops n.30kpl

2 pötköä mansikkatäytekeksejä

vaniljatuorejuustoa

kaakaojauhetta

tummaa- ja maitosuklaata

strösseleitä, rakeita, helmiäisiä ja valkosuklaata

 

Erottele keksit ja täytteet. Murusta keksit hienoksi. Sekoita täytteet yhdessä vaniljatuorejuuston ja kaakaojauheen kanssa. Yhdistä keksimurun kanssa. Pyörittele leivinpaperin päälle palloja ja laita jääkaappiin viilenemään.

Sulata suklaa. Kuorruta pallot sulassa suklaassa ja nosta leivinpaperin päälle. Koristele mielesi mukaan erilaisilla strösseleillä, rakeilla, helmiäisillä ja valkosuklaalla. Säilytä viileässä.

Nämä olivat hyviä, mutta todella makeita. Minä laitoin aivan liikaa tuota tuorejuustoa. Ensi kerralla kokeilen vähentää tuorejuustoa ja haluan kokeilla näitä ehdottomasti minttudominoista! Nam.