Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Helmeilevää on Muuramelainen (Jyväskylään 13km) kakkublogi.

Helmi.fi nimimerkin takaa löytyy vähän reilu kolmekymppinen nainen. Päämielenkiinto on kakuissa, toisinaan leivon muutakin makeaa. Suurin innostuksen aiheeni on maalattavat kakkukuvat. Olen 8-vuotiaan pojan -joka on täynnä energiaa ja tempperamenttia, äiti.

Päätin perustaa oman kakkublogin kesäkuussa 2007. Sitä ennen ajatus oli hautunut jo jonkin aikaa, muiden kakkublogit toimivat minun inspiraationani. Mitään keittiöalan koulutusta tai muuta vastaavaa, minulla ei ole. Taidot ja tiedot toivottavasti karttuvat matkan varrella -ja tekemällä opin kokoajan jotain uutta! Kakkujen väsääminen on minulle ensisijaisesti ajatuksia nollaavaa puuhaa. Tätä kautta on kuitenkin avautunut minullekin aivan uusi, makea maailma.

Seikkailen paljon erilaisissa kakkublogeissa ja pyrin jättämään aina merkkiä käynnistäni -Toivottavasti sinäkin teet samoin!

Yhteyden minuun saa laittamalla viestiä osoitteeseen: Helmi.fi@elisanet.fi

ETHÄN KOPIOI JA/TAI JULKAISE KUVIANI TOISAALLA!!

 

Sivut
Sivupohjani:

Muiden kakkublogeja
 
 
 
 
Jaanan kakkupuoti *uusin lis'ys*
 
 
Vilkkilä
VillaCaramilla

***

Askarteluun keskittyvä blogini
Helmeilyä
 

 

Laskuri
Kävijälaskuri
Menossa mukana







Tällä kertaa emona:



Ja taas leikissä mukana:

Ja taas Emona:

Taasen leikissä ilolla mukana:

 

 

Kolmas kerta Emona :

 

Blogiin tulossa olevat kakku/leivontaprojektit

Tehdyt kakut/leivonnaiset, jotka odottavat päivitystä blogiin:

*Pienet kinkkupiiraset

*Mokkapalakakku

*Halvakeksit

*TexMex -voileipäkakku

*Maalattu kakkukuva: Duracell pupu + täytekakku

*Poikani merirosvosynttärit:

-pääkallopiparit

*Kinuskinen kuivakakku

*Tiikerikakku

*Mariannekuivakakku

*Suklaapizza eli Dajmpiiras

*Marenkiset suklaamuffinssit

*Poikani nimipäiväjuhlien tarjottavat:

-vaahtokarkkitikkarit

-turkoosit cookiepopsit

-broileripiiraset salaattipedillä

*Maalattu kakkukuva: Angry Birds + 8-vuotiaan suklainen kakku

*Voileipäkakku x2

*Suklainen pähkinä-baileyskakku

 

Myöhemmin blogiin tulossa:

*Kukkakoristeita vaahtokarkkimassasta

*Suolaisia muffinsseja

*Arvonnan voittajakakku: Maalattu kakkukuva Mörko ja hyinen kakku

*Kakkuja työpaikalle

 

19.07.2010 - 11:35

Tein jälleen tällä samaisella ohjeella leipiä, jonka löysin alunpitäen Herkkuhovi -blogista. Tällä kertaa ohje myöskin puolitoistakertaisena ja täytteitä vähän vaihdellen...

Täytteenä tällä kertaa paistijauhelihaa, creme fraishea, ruohosipuli tuorejuustoa, kananmuna (keltuainen pohjien voiteluun, valkuainen täytteeseen) ja juustoraastetta. Ennen uuniin laittoa silppusin päälle vielä vehnäorasta.

Ohje leipiin löytyy täältä.

Nämä ovat niin käteviä ja maistuvia välipaloja. Etenkin toimii raikkaan salaatin kanssa. Mielessä on vielä yksi variaatio kanasta, jota pitää pikapuolin päästä kokeilemaan...

Njam, njam...

 

Biber82 kirjoitti 21.07.2010 - 13:33
Kiitos ohjeesta, hyviä tuli :)
Helmi.fi kirjoitti 25.07.2010 - 10:22
Biber: Joo, näistä on tullut myös yksi meidän perheen suosikki :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code